torstai 17. toukokuuta 2012

Minulla on niin ikävä Perämiestäni...



Tätä ystävyyttä en unohda ikinä.



30 kommenttia:

  1. Tiedän! Meidän Merri-koiran kuolemasta on jo useita vuosia, mutta silmät kyyneltyvät vieläkin kun häntä muistelen. Kiitämme eläinystäviämme heidän rakkaudestaan ja ystävyydestään ja toivotamme hauskoja, helppoja päiviä vihreillä niityillä!

    VastaaPoista
  2. Ei, ei ystävyyttä ja rakkautta lemmikin kanssa voi unohtaa.
    Pyry hauvelin kuolemasta on kohta kaksi vuotta, mutta niin lähellä tunnen olevan. Ihan viikottain tulee muisteltua siipan kanssa, jokin tilanne laukaisee hauvelin muistoista niin elävänä esiin.

    Kauniita muistoja Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuva rakkaasta ystävästäsi...

    VastaaPoista
  4. Voe toista, suloturpaa <3 Voin ymmärtää kaipuun. Itse kaipaan yhäkin edesmennyttä koiraamme ja joskus oikein sattuu se ikävä, kun haluaisi paijata ja halailla sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kun sanoit suloturpa, niin aloin itkeä. Ja sattuu. Kyllä.

      Poista
  5. Aika helppo uskoa, ikävä lemmikkiä kohtaan ei katoa pidemmänkään ajan mukana.

    VastaaPoista
  6. Uskon ja ymärrän täysin sun ikäväsi Perämiestä kohtaan!
    En mäkään ikinä unohda omia poismenneitä lemmikkejäni. Ne tulevat vähän väliä mieleen ja niitä muistelee aina!

    VastaaPoista
  7. Kaipuu - muistan meidänkin Sissin, jonka lähdöstä on jo neljä vuotta - tuolla se on pihan nurkassa haudattuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihanaa, kun sait viimeisen sijan niin lähelle, omalle pihalle...

      Poista
  8. Eikö Perämiestä enää ole...? :( Mie kun luulin että tuossa edellisessäkin kuvassa Perämies piti yhä vahtia sinisen hetken aikaan, ennen nukkumaanmenoa, ymmällään kun musta aurinko laskee.

    Meillä kaikilla on rakkaat menetetyt perämiehemme jotka kulkevat kanssamme läpi elämän. Ajatuksissa. (Minulla moni niistä rakkaista menetetyistä elikoista oli lehmiä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo hahmo sinisessä kuvassa lähti Perämiehestä, muistuttaakin sitä!! Kuva piirtyi kuin itsekseen päästäni.
      Minullakin on muistoissa hevonen, Lotta, suomenhevonen, jota aattelen vieläkin ja aina vaan. Ei voi millekään, eläimiin rakastuu, ne on niin vilpittömiä!

      Poista
  9. Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa mutta...olisiko tässä jotain ajatusta:
    "The average dog is a nicer person than the average person."
    -Andrew A.

    VastaaPoista
  10. Perämies ajatuksen ohjaimissa elää kanssasi sinua lohduttaen<3

    VastaaPoista
  11. Voi onko sinulla perämies joutun lähteen koirien taivaseen.
    Minulta on ollut sinun blogi kateissa siitä lähtien kun muutit.
    Nyt tulin jerikoruusun blogista kommentin kautta. Aina kun olen taltionut osotteesi, vastaus sinulla on jo logi, vaan ei löydy listalta.
    Nyt poistin entisen ja kirjoitan tämän osotteen jos vaikka pääsen sinun kuvien pariin uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ihmetellyt, että mihin olet mennyt! Hyvä kun löysit tiesi tänne uudelleen.

      Poista
  12. Niin se on, syvän ikävän parhaat ystävämme jättävät, kauniit muistot lämmittävät.

    VastaaPoista
  13. Niinpä, voi sinua (mites nyt halauksen piirtäisi)
    On hienoa että olet saanut kokea yhteisen ajan.

    VastaaPoista
  14. Kotini lähellä on hauvojen hautausmaa. Joka kerran kun siellä kuljen, ajattelen ystävieni - nyt Sinun - suruja. Kynttilä lepattaa, sydän sykkii myötätunnosta. Ystävyys on ikuista, se ylttää kuolemankin yli. Rakkaus ei kuole milloinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuole, ei milloinkaan! Kiitos Lastu kauniista sanoistasi.

      Poista

Iloitsen kommenteistanne, Huiskis!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.