Tiedän! Meidän Merri-koiran kuolemasta on jo useita vuosia, mutta silmät kyyneltyvät vieläkin kun häntä muistelen. Kiitämme eläinystäviämme heidän rakkaudestaan ja ystävyydestään ja toivotamme hauskoja, helppoja päiviä vihreillä niityillä!
Ei, ei ystävyyttä ja rakkautta lemmikin kanssa voi unohtaa. Pyry hauvelin kuolemasta on kohta kaksi vuotta, mutta niin lähellä tunnen olevan. Ihan viikottain tulee muisteltua siipan kanssa, jokin tilanne laukaisee hauvelin muistoista niin elävänä esiin.
Voe toista, suloturpaa <3 Voin ymmärtää kaipuun. Itse kaipaan yhäkin edesmennyttä koiraamme ja joskus oikein sattuu se ikävä, kun haluaisi paijata ja halailla sitä.
Uskon ja ymärrän täysin sun ikäväsi Perämiestä kohtaan! En mäkään ikinä unohda omia poismenneitä lemmikkejäni. Ne tulevat vähän väliä mieleen ja niitä muistelee aina!
Eikö Perämiestä enää ole...? :( Mie kun luulin että tuossa edellisessäkin kuvassa Perämies piti yhä vahtia sinisen hetken aikaan, ennen nukkumaanmenoa, ymmällään kun musta aurinko laskee.
Meillä kaikilla on rakkaat menetetyt perämiehemme jotka kulkevat kanssamme läpi elämän. Ajatuksissa. (Minulla moni niistä rakkaista menetetyistä elikoista oli lehmiä.)
Kyllä tuo hahmo sinisessä kuvassa lähti Perämiehestä, muistuttaakin sitä!! Kuva piirtyi kuin itsekseen päästäni. Minullakin on muistoissa hevonen, Lotta, suomenhevonen, jota aattelen vieläkin ja aina vaan. Ei voi millekään, eläimiin rakastuu, ne on niin vilpittömiä!
Voi onko sinulla perämies joutun lähteen koirien taivaseen. Minulta on ollut sinun blogi kateissa siitä lähtien kun muutit. Nyt tulin jerikoruusun blogista kommentin kautta. Aina kun olen taltionut osotteesi, vastaus sinulla on jo logi, vaan ei löydy listalta. Nyt poistin entisen ja kirjoitan tämän osotteen jos vaikka pääsen sinun kuvien pariin uudelleen.
Kotini lähellä on hauvojen hautausmaa. Joka kerran kun siellä kuljen, ajattelen ystävieni - nyt Sinun - suruja. Kynttilä lepattaa, sydän sykkii myötätunnosta. Ystävyys on ikuista, se ylttää kuolemankin yli. Rakkaus ei kuole milloinkaan.
Tiedän! Meidän Merri-koiran kuolemasta on jo useita vuosia, mutta silmät kyyneltyvät vieläkin kun häntä muistelen. Kiitämme eläinystäviämme heidän rakkaudestaan ja ystävyydestään ja toivotamme hauskoja, helppoja päiviä vihreillä niityillä!
VastaaPoistaNäin teemme, ja kiitämme.
PoistaEi, ei ystävyyttä ja rakkautta lemmikin kanssa voi unohtaa.
VastaaPoistaPyry hauvelin kuolemasta on kohta kaksi vuotta, mutta niin lähellä tunnen olevan. Ihan viikottain tulee muisteltua siipan kanssa, jokin tilanne laukaisee hauvelin muistoista niin elävänä esiin.
Kauniita muistoja Sinulle.
Muistot, voimalliset elävät aina.
PoistaKaunis kuva rakkaasta ystävästäsi...
VastaaPoistaKiitos, elää sydämessäni.
PoistaVoe toista, suloturpaa <3 Voin ymmärtää kaipuun. Itse kaipaan yhäkin edesmennyttä koiraamme ja joskus oikein sattuu se ikävä, kun haluaisi paijata ja halailla sitä.
VastaaPoistaApua, kun sanoit suloturpa, niin aloin itkeä. Ja sattuu. Kyllä.
PoistaAika helppo uskoa, ikävä lemmikkiä kohtaan ei katoa pidemmänkään ajan mukana.
VastaaPoistaEi, ei se katoa... ei auta aikakaan.
PoistaUskon ja ymärrän täysin sun ikäväsi Perämiestä kohtaan!
VastaaPoistaEn mäkään ikinä unohda omia poismenneitä lemmikkejäni. Ne tulevat vähän väliä mieleen ja niitä muistelee aina!
Niin se on, ystävää ei unohda.
PoistaKaipuu - muistan meidänkin Sissin, jonka lähdöstä on jo neljä vuotta - tuolla se on pihan nurkassa haudattuna...
VastaaPoistaAika ihanaa, kun sait viimeisen sijan niin lähelle, omalle pihalle...
PoistaEikö Perämiestä enää ole...? :( Mie kun luulin että tuossa edellisessäkin kuvassa Perämies piti yhä vahtia sinisen hetken aikaan, ennen nukkumaanmenoa, ymmällään kun musta aurinko laskee.
VastaaPoistaMeillä kaikilla on rakkaat menetetyt perämiehemme jotka kulkevat kanssamme läpi elämän. Ajatuksissa. (Minulla moni niistä rakkaista menetetyistä elikoista oli lehmiä.)
Kyllä tuo hahmo sinisessä kuvassa lähti Perämiehestä, muistuttaakin sitä!! Kuva piirtyi kuin itsekseen päästäni.
PoistaMinullakin on muistoissa hevonen, Lotta, suomenhevonen, jota aattelen vieläkin ja aina vaan. Ei voi millekään, eläimiin rakastuu, ne on niin vilpittömiä!
Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa mutta...olisiko tässä jotain ajatusta:
VastaaPoista"The average dog is a nicer person than the average person."
-Andrew A.
Jjjjjjjessss!
PoistaPerämies ajatuksen ohjaimissa elää kanssasi sinua lohduttaen<3
VastaaPoistaNiin elää. Aina.
PoistaVoi onko sinulla perämies joutun lähteen koirien taivaseen.
VastaaPoistaMinulta on ollut sinun blogi kateissa siitä lähtien kun muutit.
Nyt tulin jerikoruusun blogista kommentin kautta. Aina kun olen taltionut osotteesi, vastaus sinulla on jo logi, vaan ei löydy listalta.
Nyt poistin entisen ja kirjoitan tämän osotteen jos vaikka pääsen sinun kuvien pariin uudelleen.
Olenkin ihmetellyt, että mihin olet mennyt! Hyvä kun löysit tiesi tänne uudelleen.
PoistaNiin se on, syvän ikävän parhaat ystävämme jättävät, kauniit muistot lämmittävät.
VastaaPoistaKyllä, onneksi on muistot.
PoistaVoi sentään. Peikolta pöö.
VastaaPoistaEttä voi pöö lohduttaa.... Kiitos peikko.
PoistaNiinpä, voi sinua (mites nyt halauksen piirtäisi)
VastaaPoistaOn hienoa että olet saanut kokea yhteisen ajan.
Minä aistin halauksen:) Kiitos Uuna.
PoistaKotini lähellä on hauvojen hautausmaa. Joka kerran kun siellä kuljen, ajattelen ystävieni - nyt Sinun - suruja. Kynttilä lepattaa, sydän sykkii myötätunnosta. Ystävyys on ikuista, se ylttää kuolemankin yli. Rakkaus ei kuole milloinkaan.
VastaaPoistaEi kuole, ei milloinkaan! Kiitos Lastu kauniista sanoistasi.
Poista