Vuosi vaihtuu.....

Välipäivämietteitä ennen kevään odotuksen alkua

Joulu oli. Joulu meni. Sain monta lahjaa. Enemmän kuin olin ollut kilttinä. Yksi lahjatoivomukseni jäi puuttumaan: pussillinen järjenhoitovoidetta! Pukin piti heittää se minulle parvekkeelle. Ei ole näkynyt. Kenties se on niin pieni pussi, ettei se hevillä löydy. Tai sitten se on valkoisen lumimössön peittämänä. Tiedä häntä, täytyy kyllä vielä terästäytyä etsimään.  Niinku.  Tehdä vaikka lumihommia. Tai sitten ei. Taitaa lumi kadota helpomminkin: Huomiseksi luvattu sade hoitelee lumet.

Ulkona käynnistyneistä harjoitusammunnoista huolimatta minä  lepottelen, ja oottelen pussin ilmaantumista.....

On nimittäin suuri vaara, jos järjenhoitovoidepussia ei löydy. Joudutte taas kestämään älyttömyyksiäni ensi jouluun....

Hyvää ötyä.

Hyvää mieltä kaikillen toivottaa Kiiris

Linnunradalla leiskuaa....

ZZZ...ZZZZ.....

Terveisiä maailman reunalta!

Tonttu puoliksi unissaan......

Metsän asukit hoilaavat haaveissansa....

Joulukuun yhdeksästoista

Kopsis, kopsis, kopsis.... hopoti-hoi!

Itämainen tietäjätonttu hämmästyy...

Minne tontut eilen menivät....

Joulukuun kuudestoista

Tontut saivat eilen erikoistehtävän. Niitten piti lähteä kauas maailman reunalle. Sinne missä maa loppuu ja ilma alkaa. Heille sanottiin, että siellä oli ollut huono kalavuosi. Niinpä tontut ostivat kauppahallista säkeittäin joulukalaa ja lähtivät kiipeämään karttaa pitkin, kalarekeä perässään vetäen. Suuntasivat kohti pohjoista, kompassinaan suuri tuikehtiva tähti.  Pingviinit olivat valaisseet taivaan leiskuvilla väreillä, jotta tontut löytäisivät pingviinien kotikulmille. Tänä aamuna aikaisin ne saapuivat perille. Kun kalapussit oli jaettu, äitipingviini tarjosi viluisille tontuille suuret kupit höyryävää katkarapukeittoa ja paahdettua planktonleipää. Pingviinilapset lauloivat heille erikoisilla äänillään palan painikkeeksi pingulaulun.

Vaikka matka oli ollut raskas ja vaivalloinen, tontut tunsivat sydämessään suurta iloa ja uinahtivat tyytyväisinä vällyn alle tulevia tehtäviään ajatellen....



.

Höh! Myöhästyttiin....

Hei, nyt saa toivoa!!

Nonnii, nyt ne on Citytontutkin jo liikkeellä....

Rokkaa sie, mie vetäsen soolon!

Oho!!

Tonttu vänisee...

Huhuuu... hohoi... täällä ollaan...!

Pimpeli pompeli!!

..miettivi suuntaan sataan, ainaista ongelmataan...

Huiskis!

tonttu ei vain saa unta....

Kirje

Tämä osallistuu myös luovalauantain haasteeseen: Sanoma.

Ohhohh!

Huhuu! Saako täältä kupposen kuumaa kahvia!?

Jahoi!

Onkos täällä kilttejä ihmisiä?

Tänään(kin) tätä....

Poimijat

Välillä täytyy ajatella tärkeysasioita!

Olen kaapattu

Huoh... oliskos kellään vähän energiaa lainaksi?

 

Sataa vettä, sataa lunta, sataa pieniä rakeita....

Mitä parhainta, harmaata, sumusateista, pisaraista keskiviikkopäivää!!

Huiskis!

Elämä on sambaa!

Itse maustettu elämä

on sambaa ja sielunruokaa!

Huiskis!

(Eilen illalla herkuttelin pitsalla, maustoin ja huiskaisin vähän lisukkeita. Nam miten oli hyvää. Minulla on aina kynä ja paperia pöydällä ja yhtäkkiä vatsa pitsaa killellään huomasin piirtäneeni tämän kuvan.
Yritin digipiirustaa sen uudelleen, mutta ei tullut samaa fiilistä. Siispä valokuvasin piiruksen. Lisäksi tunnelmaani sopiva aatelma.)

Hei, olet minun!

Kiiris antoi äänen!

Näin syntyy pakoon säntäävä pölypallerojoukko

Voi olla, että olisi vielä helpompikin toteutustapa, mutta kun en jaksa sovelluksen ohjekirjoja lukea, niin tälleesti sitten.

Onkohan tämä vakavaa...?!

Kolme viikkoa olen putsannut, järjestänyt, kuurannut, dekoreerannut. Kantanut säkkitolkulla tavaraa ulos. Turhimuksia. Tarpeetonta. Käyttökelvotonta. Lehtiä, kasoittain lehtiä.

Ja vielä jatkuu.... onkohan tämä vakavaa..???

13.10.2012 on kainsainvälinen epäonnistumisen päivä!

Jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt mitään uutta.

Suomalainen kulttuuri ei ole hyväksynyt saati arvostanut epäonnistumista. Virheistä rankaiseminen ja leimatuksi tuleminen johtavat epäonnistumisten pelkoon ja riskien välttelyyn. Varmoja valintoja tekemällä ihminen usein menettää mahdollisuuden kokea uusia asioita, kehittyä ja toteuttaa unelmansa.

On todettu tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä elämän joka osa-alueella. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppimiskokemus ja sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistumisen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa omaa elämäänsä ja yhteistä maailmaamme. Eikä epäonnistumisen saa missään nimessä antaa viedä tarmoa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen.

Itsensä haastaminen ja omien haaveiden tavoittelu johtaa auttamatta aika ajoin epäonnistumiseen.

Ilmapiiri, jossa ihmisiä kannustetaan haastamaan itsensä, yrittämään uusia asioita ja ratkaisemaan eteen tulevia haasteita avaa ovet lukemattomiin mahdollisuuksiin ja kokemuksiin. Rohkeuden ja riskinoton ilmapiiri houkuttelee esiin ihmisen todellisen potentiaalin. Sen ansiosta kuka tahansa saa oppia inhimillisistä virheistään itseään soimaamatta ja lopulta saavuttaa unelmansa.

(Epäonnistumisen päivän manifesti 13.10.2012, lainaus internetistä)

Sytytin talot palamaan!

Alkuperäinen kuva on Barcelona-talot- digipiirustukseni. Sitten menin Pixlr nettiohjelmaan leikkimään ja ohhoh sytytinkin talot palamaan, kuin mikäkin pyromaani.

Pixlr On kyllä ilmaisohjelmaksi todella monipuolinen ja hauska kuvan käsittelyohjelma! Hyvä vinkki Susupetalilta♥

Hipotelmia...

Siivosin pois

Mikä ihme se pistää ihmisen keräämään kaikkea. Säästämään kaikki. Pahan päivän varalle. Purnukat, langanpätkät, hapertuneet kuminauhat,  lehdestä leikatut kuvat. Kaikki. Hittolainen. Pistää menemään kirpputorille... oi tuo on ihana, tuon minä haluun ja tuon ja tuon ja tuon... Kotona sitten ihmettelen, että mitä sillä teen, mihin sitä voisi käyttää, mihin sen laitan... Kaappitilaakin on niin vähän. Pussilakanoita koko armeijalle. Enhän minä tarvitse kuin muutaman. Kaksi oikeastaan, toinen käytössä toinen pyykissä. Pitää mennä ostamaan uusi, kauniimpi kuosinen. Vanhoja ei raaski heittää pois, kun eivät ole rikkikään. Huh. Kaikki paikat täynnä. Yläkaapit, välikaapit, alakaapit, sivukaapit, lisäkaapit. Pusseja, purnukoita. Minähän asun kirpputorilla. Kotini on kuin kirpputori! Mitään ei enää mahdu mihinkään. Siivoaminen työlästä... huh. Liikaa kaikkea. Päässäkin.

Apuun saapui oma personalcliinerini. Ja tehokas sellainen. Minä koin purnukoistani suurta luopumisen tuskaa. Pois vaan, et tuota tarvitse, jätesäkit täyttyivät. Pölyimuri karjui kaksi päivää. Lattialuutut jättivät jälkeensä puhtaan tuoksun. Pinnat alkoivat kiiltää. Tilan tunne kasvoi. Henki alkoi kulkea. Päässäkin oli jo tyhjiä kohtia. Mahtuu tuoreita ajatuksia. Värikkäitä ajatuksia.

Vähitellen jokaiselle tavaralle alkaa löytyä oma paikka. Kaaos helpottaa.

Minun oli siivottava mieleni, pääni, kotini. Turhat pois. Uudistuttava. Ainakin yritettävä tuoreutua.

Tänä aamuna oli ihana herätä. Vapaa reitti sängyltä kahvinkeittimelle! Eteläsiivestä poihjoissiipeen.  Uskomatonta. Miten tuo kahvikin maistuu niin hyvälle.....

....hmmmh.... ehkä minä kuitenkin nuo pari tärkeysasiakenkälaatikkoa tuonne yläkaappiin..... voi ehkä joskus tarvita!

Itsetunnonkohotusräppi

Eräs (eräät) blogiystäväni ovat sinnikkäästi koittaneet saada minut uskomaan itseeni (kiitos). Kohottamaan itsetuntoani. Yritänhän minä. Pikkuhiljaa. Kaikin konstein. Kantapäänkauttakoulussa.

Koirakävelijät

Kiiris kysymysten äärellä

Lehtimandala

Syksyn värejä, mitäs muuta! Niistä saa voimaa.

Löydetään yhteistä aikaa

Minua on kovasti koskettanut telkussa pyörivä tietoisku. Siinä kehotetaan antamaan lapselle - ei rahaa, ei tavaraa, vaan aikaa. Sain eräänä päivänä yllätyspaketin.  Blogiystäväni Aina yllätti minut itse puusta veistämällään kellolla. Ihan oikea kuva siitä löytyy hänen blogisivuiltaan, (sivulaatikosta).

Tuo kello tikittää kirjahyllyssäni ja kurkistelee näyttöpääteeni takaa. Se on aivan ihana. Minä äkkiä hiiripiirustin kellon. Huomasin, että kellossa onkin selvä sanoma: annetaan ihmisille aikaamme. Löydetään yhteistä aikaa. Sillä eilistä ei saa takaisin, huomisesta ei tiedä. Mutta nyt on nyt. Otetaan siitä kiinni.

Kiitos Aina. Ajastasi.

Ei taida auttaa vaikka kuinka kapinoi....

Pitäisköhän ihan suosiolla mennä jo talviunilleen, pesään pieneen lämpöiseen....

Kapinaan, huiskis!

Ulkona on harmaata. Taivaalta viuhuu vinosadetta. Tuulee. Sisälläni asuva lapsenmieli ryhtyi kapinaan ja mielikuvitteli uuden maiseman. Huiskis!

Nyt loppui tämä vellinkeitto!

Väsyneenä ei kannattais ryhtyä mihinkään. Eilen paloi pohjaan kaalikeitto ja koko kattila meni pilalle. Melkein meinasin nuotion sytyttää.
Tänään paistoin muikkuja, ja helvatta ,niihin tuli niin paljon suolaa, että verenpaineet kohisee... ei voi syödä.

Tähän loppui tämä vellinkeitto, prkle. Nyt vaan rauhoittavaa, jäillä.

Tunnetila

Tänä aamuna heräsin kolmelta. Taas. Taivaanrannassa välkehtivät elosalamat. Ei ääntä. Ei jytinää. Vain kirkkaita valonvälähdyksiä. Saali ympärille. Parvekkeelle. Kaunista. Hiljaista...

Yritin valokuvata näkymää. Ei tullut kuin mustaa.  Kahvia, paljon kahvia. En halua enää nukkua, en enää sitä painajaista. Huoli lähimmäisestäni kalvaa mieltä. Avuttomuus, kyvyttömyys. Pelottavia uutisia sairaalasta. Älä mene vielä pois. Ei vielä. En ole valmis.

Jossain on oltava valoa.

Kyllä on taas huisin ihanaa....

Kyllä on taas huisin ihanaa

viivojansa piirustaa

miiwi blogin kuntoon laittoi

kiirikseltä huolen taittoi

jippii-juppii-jappoi

laulu täällä soi

tanner tömisee

ja kiiris ilakoi!

Kiitos taas miiwi!